<< Edellinen                                                            Etusivulle                                                             Seuraava >>

 

Sydänliitto palkitsee järjestötyötä

Sydänliiton hallitus myönsi järjestötyöpalkinnot kokouksessaan 5.5. Järjestötyöpalkinnon tarkoitus on palkita ja kannustaa sydänyhdistysten toimintaa. Palkitsemisella halutaan nostattaa, kiittää ja huomioida hyviä projekteja ja hankkeita. Palkittavaksi esitettävän järjestöllisen toiminnan tulee sisältää aineksia yhdestä tai useammista seuraavista alueista: vaikuttavuus, jäsenpohjan vahvistaminen, yllätyksellisyys/tuoreus, yhteisöllisyys, yhteistyöhakuisuus ja yleistettävyys.


Tänä vuonna myönnettiin neljä järjestötyöpalkinto Liekkiä ja kahdeksan tunnustuspalkinto Kipinää. Pääpalkinto, Soihtu, jätettiin tänä vuonna myöntämättä. Palkinnot jaetaan Sydänliiton kevätkokouksessa Kouvolassa.

 

 

Liekki


Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistys, Terveellinen / epäterveellinen välipala. Yhdistys on järjestänyt näyttelym terveellisestä ja epäterveellisestä välipalasta kouluissa, ruokamessuilla, Sonera Stadium Perhepäivässä, sydänillassa ja kerhoissa. Näyttely on tavoittanut yli 5000 henkilöä. Aiheesta järjestettiin keskustelua oppitunneilla, joille osallistui yhteensä noin 200 oppilasta.


Savitaipaleen Sydänyhdistys, Liikunta ja terveyden seuranta. Jumpattu Pukeudu punaiseen -päivänä jumppaa yleisön edessä torilla ja viety vetoomus kunnanjohtajalle liikuntatilan saamiseksi. Tempaus näkyi muun muassa paikallislehdissä. Liikuntatila saatiin ja niissä järjestetään jumppaa kahdesti kuukaudessa. Järjestetty myyjäisiä, joiden tuotoilla ostettu mittarit ryhmän osallistujien terveyden seuraamiseen.


Jyväskylän Sydänyhdistys, Naisjaosto Sydännaiset. Naisjaosto Sydännaiset on toiminut vuodesta 1973. Sydännaiset tukee yhdistyksen toimintaa muun muassa varainkeruulla. Jaosto käy myös esimerkiksi tutustumiskäynneillä yrityksissä ja esittelee yhdistyksen toimintaa tapahtumissa ja messuilla.

Sydänpotilasyhdistys Sepot, Studia Generalia -yleisöluentosarja. 12 vuoden aikana on järjestetty 6 yleisöluentosarjaa eli 24 sydänluentoa. Tavoitettu 4418 kuulijaa, 105-303/luento. Yhteistyötä tehty työväenopiston kanssa, joka on tarjonnut tilat, sekä Turun Sydänyhdistyksen kanssa vuonna 2007. Tasokkaat ilmaiset luennot ovat kasvattaneet jäsenmäärää.

 

 

Kipinä 


• Turun Sydänyhdistys, Liikkuva sydän -piirustuskilpailu
• Tiirismaan Sydänyhdistys, Maailman Sydänpäivä Iloisen liikunnan merkeissä kaikenikäisille
• Aurinkorannikon Sydänyhdistys, Sydänterveystiski: sydänterveysneuvontaa
• Ähtärinjärven Sydänyhdistys, Vietävän hyvää sydämelle
• Pietarsaaren seudun suomenkielinen Sydänyhdistys, Sydänyhdistyksemme hengellinen toiminta
• Jurvan Sydänyhdistys, Vilkkuluistelu
• Rauman seudun Sydänyhdistys, Tulevaisuusseminaari
• Kardiomyopatiapotilaat Karpatiat, Oulun Karpaloryhmä

 

  


 
Tulosta | Sydanliitto | Sydanmerkki